maanantai, 26. joulukuuta 2011

On lunta tulvillaan...

tai sitten ei. Ajeltiin eilen mummin luo Vääksyn ja matkalla sain todeta lumen hupenevan koko ajan. Vääksyssä sitä ei sitten ollut. Ja tänään, kun tultii takaisin Kouvolaan, oli täältäkin lumi loppu. Onneksi edes jouluaattona oli lunta, joten joulu pelastui.
Tepsu kävi tänään muuten uimassa ja Tehohan siis ei ole tähän asti uinut. Tänään oltiin sitten Kanavalla kävelemässä ja näin sorsia vedessä, jolloin ihan ajatuksissa viittasin veteen ja totesin "kattokaa mitä tuol on". Seurauksena se, että Teho hyppäsi veteen kuin mikäkin vesipeto. Tepsu tosin tuli samalla vauhdilla takaisin kuin meni. Taisi vähän järkyttyä :D

Tänään käytiinki jo sitten tokoilemassa Hannan kanssa Kouvolassa. Jäi kyllä hyvä mieli treeneistä ja etenkin kakeista! Nehän rupeaa jo olemaan jollakin mallilla. Otetiin myös tunnari, joka oli hyvä. Seuraamista hinkattiin myös ja saatiin sekin hyvälle mallille. Hanna myös haukutti Ketkua, joten ollaan jo valmistauduttu tulevaan haku-uraan. Mutta hyvään fiilikseen oli hyvä lopettaa ja kyllä me ne kaket selätetään. Voittaja here we come! ;)

Kuva satoa joulusta:

Sorsat

Tehon mielipide asiaan



Ei kait sitä enempää tarvii selitellä. Best of the best <3

Hengenpelastaja Hämpäti


Hei tonttu ukot hyppikää!

0 kommenttia: