maanantai, 7. marraskuuta 2011

Hei me ollaan treenattu!


Tehosta tulee kuulemma paimenkoira. Parhaimmillaan se olisi kisakoirana, mutta tulee todennäköisesti myös pärjäämään lammasfarmialla työkoirana. Tällaisia kommentteja Nilla antoi meille viimeksi. Mukavaa ajatella, että ehkä vihdoinkin saan projektista työkoiran. Käytiin paimentamassa torstaina ja Teho oli täynnä ihan uudenlaista paloa. Välillä tuntui, että koko koira lähti ihan lapasesta! Hirveän hyvä asia, että Teho on kehittäynyt viikossa tuollaisen motivaation lampaille. Tehon kanssa tottelevaisuus harjoituksen on jätetty nyt kokonaan pois kuvioista, kun saimme jokunen aika takaperin sanomista liiallisesta totteleivasuudesta lampailla. Nyt ollaan sitten vaan jäljestetty ja paimennettu, mikä tuntuu sopivan Teholle oikein hyvin. Se on kuitenkin perustottelevainen arjessa, joten mitä sitä turhaan mitään tokoa rumppaamaan.


Ketku on aloittanut esineruutu koulutuksen. Vidoinkin. Nyt meillä on selkeä kaava treenamiseen, koska en todellakaan kehtaa mennä enää kisoihin kokeilemaan onneani esineruudussa. Tokon puolella voittajaluokan liikkeet rupeavat näyttämään hyvälle. Tunnarissa on pientä epävarmuutta, joten palaamme vähän taaksepäin harjoituksissa. Seuraaminen on tätä nykyä hyvää ja Ketku hakee itse aktiivisesti oikeaa paikkaa. Kaket on ottaneet nousujohteisen suunnan. I-s-m vaihdot tulevat jo hyvin, joten nyt pitäisi vielä jaksaa ottaa m-s-i vaihdoit teho koulutukseen. Matkaa meillä ei edelleenkään ole kuin se 1-2 askelta. Pidemmillä matkoilla ole tehnyt vain m-i tai m-s vaihtoja. Paikallamakuuseen ollaan saatu ihan uutta asennetta, kun palkkaan Ketkun pallolla ja heitän pallon vielä Ketkun eteen. Enää asento ei ole semmoinen leveä vaan selkeästi Ketku on skarpimpi. Nyt olisi jo hyvä aika päästä treenaamaan suurempaan häiriöön, mutta en vielä tohdi liittyä KSSK:hon, koska joutuin maksamaan jäsenmaksun uudestaan taas tammikuussa enkä ihan niin varkas ole. Vastapainoksi pääsemme Ketkun kanssa aloittamaan agilitytreenit! Makiaa :)


Hani mummeli on harjoitellut edelleen sitä takaa tulevaa palkkaa ja Hanille on ruvennut idea aukeamaan. Kuultuaan palkkasanan Hanin silmät jo hakeutuvat mun selän taakse, mutta vielä tuosta oikeasta kädestä on vaikea ottaa palkkaa. Vasemmasta homma onnistuu paremmin. Muuten Hani on saannut nautistakella eläkepäivistä ja tehdä kaikenlaisia pieniä muistin virkistyksiä.

0 kommenttia: